Osallisuus

Osallisuus

 

Osallinen ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta,tulevansa kuulluksi itsenään ja vaikuttavansa elämänsä kulkuun ja yhteisiin asioihin.

 

Osallisuus ja erilaiset osallisuutta lisäävät toimet voidaan jaotella kolmeen osa-alueeseen:

Osallisuus omassa elämässä tarkoittaa mahdollisuutta elää omannäköistä elämää ja tehdä siihen liittyviä valintoja.
Osallisuus yhteisöissä ja vaikuttamisen prosesseissa tarkoittaa kuulumista itselle tärkeisiin ryhmiin ja vaikuttamista itselle tärkeisiin asioihin.
Osallisuus yhteisestä hyvästä tarkoittaa yhdessä tekemistä, yhteisestä hyvästä nauttimista ja osallistumista yhteisen hyvän tuottamiseen. 

 

Asukas- ja asiakasosallisuus:

Asukasosallisuudella tarkoitetaan alueen asukkaan oikeutta osallistua ja vaikuttaa alueensa päätöksentekoon ja palveluihin. 

Asiakasosallisuudella tarkoitetaan henkilöiden, asiakkaiden ja asiakasryhmien mahdollisuutta vaikuttaa ja osallistua palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin.  

Asiakkaan osallisuudella omassa palvelussa tarkoitetaan palveluja käyttävän henkilön oikeuttaa tulla kuulluksi ja sopia palveluistaan yhteisymmärryksessä ammattihenkilöstön kanssa. 

 

Osallisuuden edistämisessä tärkeitä periaatteita ovat seuraavat: 

  • omaehtoinen osallistuminen
  • yksilöllisten ratkaisujen etsiminen 
  • kunnioittava ja kategorioimaton kohtaaminen
  • yksinäisten löytäminen ja mukaan saaminen
  • toiminnan tai palvelun kehittäminen yhdessä
  • osallistujan vaikuttamismahdollisuusksien vahvistuminen myös toiminnan ulkopuolella
  • ihmisen pääseminen osaksi itselle tärkeää yhteissöä
  • mahdollisuus päästä nauttimaan yhteisestä hyvästä sekä osallistua sen tuottamiseen ja jakamiseen tasavertaisena muiden kanssa
  • arvostuksen ja kiitokset saaminen sekä yhteyksien muodostuminen muihin ihmisiin
  • osallisuutta edistävävien keinojen juurtuminen osaksi jatkuvaa toimintaa

Osallisuuden edistämisessä erityinen huomio tulisi kiinnittää kaikista heikoimmassa asemassa oleviin ja syrjittyihin sekä mahdollisiin taustalla oleviin tekijöihin, jotka lisäävät myös eriarvoisuutta (mm. erilaiset riippuvuudet, mielenterveyden ongelmat, yksinäisyys, elämän kriisit, työttömyys, köyhyys).

 

Osallisuutta voidaan mitata osallisuusindikaattorin väittämien avulla:

  • Tunnen, että päivittäiset tekemiseni ovat merkityksellisiä
  • Saan myönteistä palautetta tekemisistäni
  • Kuulun itselleni tärkeään ryhmään tai yhteisöön
  • Olen tarpeellinen muille ihmisille
  • Pystyn vaikuttamaan oman elämäni kulkuun
  • Tunnen, että elämälläni on tarkoitus
  • Pystyn tavoittelemaan minulle tärkeitä asioita
  • Saan itse apua silloin, kun sitä todella tarvitsen
  • Koen, että minuun luotetaan
  • Pystyn vaikuttamaan joihinkin elinympäristöni asioihin. 

 

Lähde: thl.fi/osallisuuden edistäminen

 

 

Toimitko osallisuuden edistämisen parissa Pohjois-Savon alueella? Tule mukaan osallisuusverkostoon!


Osallisuusverkosto on tarkoitettu esimerkiksi järjestöjen, hankkeiden, kuntien, seurakuntien ja oppilaitosten edustajille. 
Verkoston tarkoituksena on saada tukea käytännön osallisuustyöhön esimerkiksi jakamalla hyviä käytäntöjä ja ajankohtaista tietoa osallisuudesta, tapahtumista ja koulutuksista sekä ideoimalla yhdessä. 

Verkoston etätapaamiset järjestetään neljä kertaa vuodessa. Verkostoon osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja toiminta on vapaamuotoista. Käsiteltävät aiheet nousevat verkoston jäsenten tarpeista. 


Osallisuusverkostoon pääset liittymään ilmoittamalla asiasta sähköpostitse laila.hytonen(at)pshyvinvointialue.fi

 

 

Pohjois-Savon asukkaat kokevat mittareiden mukaan erittäin heikkoa osallisuuden tunnetta jonkin verran vähemmän verrattuna koko maan tilanteeseen. Osallisuuden kokemus on vahvinta korkeasti koulutetuilla ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoilla. Erittäin heikkoa osallisuuden tunnetta kokevat eniten 8. ja 9. luokan oppilaat, lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijat ja 75 vuotta täyttäneet. 

Osallisuuden koordinointi on Pohjois-Savon kunnissa järjestetty eri tavoin. Monissa kunnissa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori tai nimetty järjestöyhteyshenkilö on ottanut vastuuta osallisuustoiminnan edistämisestä. Muutamissa kunnissa toimii osallisuuskoordinaattori. Pohjois-Savon hyvinvointialueella osallisuuden koordinaatiosta vastaa Hyte ja osallisuuspalveluyksikkö.

Pohjois-Savon kunnissa toimivat lakisääteiset vaikuttamistoimielimet nuorisovaltuusto, vammais- ja vanhusneuvostot. Myös hyvinvointialueella on nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja ikäihmisten neuvosto. Lisäksi hyvinvointialueella toimii vapaaehtoisina vaikuttamistoimieliminä järjestöneuvosto, kuntafoorumi ja yrittäjäfoorumi.

Lue lisää  Vaikuttamistoimielimet

Asukkailla ja asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa toimintaan ja palveluihin antamalla palautetta, tekemällä hyvinvointialoitteita sekä toimimalla kokemusosaajana tai vapaaehtoisena. Lue lisää Osallistu ja vaikuta

Pohjois-Savon hyvinvointialueelle on myönnetty kokemustoiminnan vastuullisuuden sydän merkkinä siitä, että organisaatio on sitoutunut kehittämään kokemustoimintaa sekä toimimaan eettisesti ja vastuullisesti. 

Sydän, jossa teksti Vastuullinen kokemustoiminta

 

Hyvinvointialueelle on laadittu osallisuusohjelma, joka sisältää osallisuutta lisääviä tavoitteita ja toimenpiteitä. Toimenpiteiden edistämistä ja seurantaa varten toimii osallisuustyöryhmä, jossa on edustajia eri palvelualueilta. Lue lisää Pohjois-Savon hyvinvointialueen osallisuusohjelma 2030

Pohjois-Savon osallisuusverkosto on perustettu v. 2025 alussa esim. kuntien, järjestöjen, yhdistysten, hankkeiden, oppilaitosten ja seurakuntien käytännön osallisuustyön tueksi.

 

Pohjois-Savon alueella osallisuuden vahvistamisen ja yksinäisyyden vähentämisen keskeisiä tavoitteita vuosina 2021-2025 ovat:  

  • Lapset ja nuoret kokevat olevansa osa yhteisöjään  

  • Kukaan ei koe itseään yksinäiseksi 

  • Kuntalaisia osallistavat ja vaikutusmahdollisuuksia lisäävät toimintatavat ovat käytössä 

 

Tavoitteisiin pääsemiseksi otetaan käyttöön ja juurrutetaan mm. seuraavia menetelmiä:  

  • Lasten ja nuorten yhteisöllisyyden ja ryhmäytymisen tuen menetelmät (harrastustoiminta, Hyvän mielen taitomerkki) Yhteisöllisyys

  • Kumppanuuspöydät, osallistava budjetointi, asiakasraadit, kokemusasiantuntijatoiminta Kokemusosaaja 

  • Yksinäisyyden puheeksiotto ja yksinäisyystyön -toimintamalli sekä kohtaamispaikkatoiminta Yksinäisyys

Seminaari valmisteli vammaisneuvostoa tulevaan kauteen


Kuopion kaupunginkirjaston kokoussalissa pidettiin keskiviikkona 1.10. hyvinvointialueen vammaisneuvoston seminaari, johon osallistui nykyisen ja tulevan neuvoston jäseniä. Tilaisuudessa vallitsi vilkas ja rakentava keskusteluilmapiiri, ja osallistujat toivat esille monia näkökulmia vammaisten arkeen liittyvistä kysymyksistä ja neuvoston toiminnasta.


Vammaisneuvoston puheenjohtaja avasi seminaarin kertomalla neuvoston toiminnasta ja tulevan kauden tavoitteista. Seminaarin keskiössä oli vammaispalvelulain soveltaminen, ja sitä esittelivät Invalidiliiton, Näkövammaisten liiton ja Kehitysvammaisten Tukiliiton edustajat. Tilaisuudessa oli mukana myös hyvinvointialueen edustajia vastaamassa osallistujien kysymyksiin.


Lopuksi toteutetuissa työpajoissa pohdittiin perehdyttämistä, kokouskäytäntöjä, viestintää ja jäsenen vastuita. Osallistujat nostivat esiin tarpeen lisätä neuvoston näkyvyyttä, kehittää tiedonvaihtoa ja vahvistaa yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.


Keskeisiksi painopisteiksi seuraavalle kaudelle nousivat yhdenvertaisuus, osallisuus, esteettömyys ja saavutettavuus. Seminaari toimi tärkeänä esivalmisteluna ennen uuden neuvoston järjestäytymistä marraskuussa ja tarjosi konkreettisia ideoita tulevaan työhön.
 

 

Ikäihmisten ääni esiin – seminaari rohkaisi vaikuttamiseen ja ennakointiin


Pohjois-Savon hyvinvointialueen ikäihmisten neuvosto järjesti 8.9.2025 KYS:n auditoriossa seminaarin “Neuvostojen vaikuttavuus ja ikääntymiseen varautuminen”. Tilaisuuteen osallistui noin 40 vanhusneuvostojen edustajaa.


Asiantuntijapuheenvuoroissa tarkasteltiin ikääntymistä eri näkökulmista. Eläkeliiton vanhusasiamies Irene Vuorisalo korosti neuvostojen vastuuta ikäihmisten äänenä päätöksenteossa sekä suunnitelmallisen toiminnan merkitystä. Digi- ja väestötietoviraston edustaja Heikki Saastamoinen puolestaan valotti edunvalvontavaltuutuksen käytäntöjä. Seminaarin loppupuolella Vanhustyön keskusliiton koordinaattori Tarja Siltanen puhui ennakoinnin tärkeydestä ja esitteli IKÄOPAS-toimintaa, jonka tavoitteena on vahvistaa myönteisiä ikäasenteita vapaaehtoistoimijoiden kertomusten kautta. Lisäksi korjausneuvoja Timo Pakkanen toi esiin käytännön ratkaisuja, joilla asumisesta voidaan tehdä turvallisempaa ja esteettömämpää. 


Tilaisuudessa korostui, että ikäihmisten ääni on kuultava ajoissa päätöksiä tehtäessä ja että ennakointi sekä esteettömyys tukevat turvallista ja mielekästä arkea. Jokainen neuvoston jäsen on tärkeä vaikuttaja, joka voi viedä ikäihmisten näkemyksiä päätöksenteon ytimeen.


Hyvinvointialueen ikäihmisten neuvoston toiminta jatkuu marraskuussa uudella kokoonpanolla.

 

 

Tietoiskut iäkkäiden moninaisuudesta

Haluatko tietoa siitä, miten palveluissa voidaan tavoittaa ja kohdata paremmin ikääntyviä vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä?

VALLIn tietoiskuissa saat ajanmukaista tietoa ja käytännönläheisiä vinkkejä, jotka auttavat sinua työssäsi. Tietoiskuissa lähestytään ihmisten moninaisuutta kielten, kulttuurien ja uskontojen sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmista.

  • ke 29.10.2025 klo 13-14 Eriarvoisuus, syrjintä ja häirintä 
  • ke 26.11.2025 klo 13-14 Muistisairaudet 
  • ke 17.12.2025 klo 13-14 Hoitoa ja hoivaa yli rajojen 

Lisätietoja ja ilmoittautuminen Lue lisää

 

 

Vanhusneuvostopäivä 22.10.2025

Avoimen hallinnon ja kansalaisjärjetöjen vuosittainen tilaisuus vanhusneuvostoille. Tapahtuman tiedot päivittyvät sivuille Vanhusneuvostopäivä

 

Vaikeita päätöksiä yhdessä- Esimerkkejä Keusotesta ja Jyväskylästä. Webinaari 30.10.2025 klo 12-13.15.

Miten vaikeista säästöpäätöksistä voidaan keskustella rakentavasti asukkaiden kanssa? Miten varmistetaan osallistumisen vaikuttavuus ja hyöty päättäjille sekä hallinnolle? Webinaari on suunnattu kaikille, jotka työskentelevät osallisuuden, viestinnän, valmistelun ja päätöksenteon parissa kunnissa, hyvinvointialueilla tai valtionhallinnossa. 

Maksuttoman webinaarin järjestävät Kehittämisyhdistys Mansikka Ry ja Osana yhteistä ratkaisua Oy. Lue lisää ja ilmoittaudu.

 

Vammaisneuvostojen jäsenten verkkokoulutus 22.10.-1.12.2025

Vammaisfoorumin jäsenjärjestöjen rakentama koulutus kuntien ja hyvinvointialueiden vammaisneuvostojen jäsenille. Ilmoittautuminen 1.10 mennessä. Lue lisää ja ilmoittaudu.

 

Saavuta-seminaari 11.11.2025

Hybriditapahtuman teemana vuonna 2025 on ”Systemaattinen Saavutettavuustyö”, joka korostaa saavutettavuuden sisällyttämistä palvelujen elinkaaren kaikkiin vaiheisiin. Tiedot päivittyvät syksyn aikana tapahtuman sivuille Lue lisää

 

Kuinka turvaan tahtoni -webinaari 19.11.2025 klo 12-15.30 

Vanhustyön keskusliiton kaikille avoimessa webinaarissa asiaa hoitotahdosta, edunvalvontavaltuutuksesta ja turvallisesta pankkiasioinnista. Lue lisää ja ilmoittaudu

 

Asiakasosallisuus sotessa -opas

Työterveyslaitoksen opas tarjoaa sote-ammattilaisille tukea ja vinkkejä asiakasosallisuuden edistämiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistyössä. Lue lisää

 

Digiraati lasten ja nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen menetelmänä -verkkokoulutus

Digiraati.fi on oikeusministeriön verkkopalvelu, jossa lapset ja nuoret voivat osallistua keskusteluun erilaisista ajankohtaisista aiheista. Palvelun tarkoituksena on tarjota kaikille alle 29-vuotiaille yhdenvertainen mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Digiraateja voi järjestää esim. hyvinvointialue, kunta, koulu tai järjestö. Palvelun käyttö on maksutonta. 

eOppivan verkkokoulutus on suunnattu digiraatien järjestäjille ja muille keskustelun ohjaamisesta kiinnostuneille. Koulutuksen suoritusaika on n. 30-60min. Koulutuksen suorittamisen jälkeen voi tilata oikeudet järjestää digiraateja.

Verkkokoulutuksen löydät täältä: eOppiva

 

Puntaroimalla parempaa demokratiaa -verkkokoulutus

Kaikille avoin koulutus puntaroivasta demokratiasta ja puntaroivan kansalaiskeskustelun järjestämisestä. 

Verkkokoulutuksen löydät täältä: eOppiva

 

Yhdenvertaisen kunnan tekijät

Kaikille avoin eOppivan verkkokoulutus. Koulutuksessa opit, mistä tekijöistä yhdenvertainen kunta rakentuu ja miten kunnan eri toimialat ja työntekijät voivat toimia yhdenvertaisuuden tekijöinä. Kuntien lisäksi koulutus soveltuu erinomaisesti hyvinvointialueiden työn tueksi.

Verkkokoulutuksen löydät täältä: eOppiva

 

Verkkokoulutus antirasismista ammattilaisille

Tietopaketti rasismin vastaiseen työhön. Koulutuksen teemat käsittelevät rasismia ja sen ilmenemismuotoja suomalaisessa yhteiskunnassa. Tavoitteena on vähentää etnistä syrjintää ja rakenteellista rasismia tarjoamalla ammattilaisille ja opiskelijoille tietoa antirasistisesta työstä.

Koulutus on maksuton. Tutustu koulutukseen THL:n sivuilla Lue lisää

 

THL:n verkkokoulut

Sivuilta löytyy verkkokouluja eri aiheista. Osallisuuden teemaan liittyvinä:

  • Monikulttuurisuus asiakastyössä
  • Verkkokoulu stigmasta ja syrjinnästä - kohtaaminen kerrallaan parempia palveluita

Lue lisää ja ilmoittaudu Verkkokoulut

 

PALOMA-koulutus

PALOMA-koulutus on maksuton, verkkopohjainen, laaja koulutuskokonaisuus, joka antaa hyvät perustiedot pakolaistaustaisten asiakkaiden kohtaamiseen ja heidän hyvinvointinsa tukemiseen. Koulutus koostuu 16 eri teemasta, joista voi ottaa käyttöön osia tarpeen mukaan. Lue lisää