Hyte-työ banneri

Sisältöjulkaisija
Jälleen on ihana Suomen kesä. Keskustelut hiipivät aina vääjäämättä loma-sanaan. Sitä odotetaan ja suunnitellaan, käytetään kuuluisaa ”sitku”-sanaa. Kaikki tuntuu olevan mahdollista lomalla. Hyvinvoinnin edistämiseen olemme etsineet toimivaa ja näppärää keinoa, olisiko tässä nyt se?
Miltäpä se käsite LOMA näyttää hyvinvointikoordinaattorin silmälaseilla katsottuna? Googlaamalla sanan ”loma” saa ensimmäiseksi ohjeita loma-ajan palkasta ja yleensä oikeudesta lomaan. Tärkeitä asioita, mutta emme kaikki ole töissä ja toisaalta niiden perusteella ei avaudu ”loman” merkitys.
Niinpä kysyin tekoälyltä vastauksia ja näin keskustelumme eteni:
Sinä
mikä on loman tarkoitus?
Copilot
Loman tarkoitus vaihtelee yksilöittäin, mutta yleisesti ottaen loma tarjoaa mahdollisuuden levätä, palautua ja irrottautua arjen kiireistä. Se voi auttaa vähentämään stressiä, parantaa henkistä hyvinvointia ja antaa aikaa viettää läheisten kanssa. Lisäksi loma voi inspiroida luovuutta ja tarjota tilaisuuden kokea uusia asioita.
Hahaa, tässä ajattelin. Siellähän se ”hyvinvointi” sana jo tulikin. Loma lienee siis tärkeä ja ehkäpä vaikuttavakin menetelmä hyvinvoinnin edistämiseen. Jatkoimme siis keskustelua..
Sinä
Mitä aktiviteetteja voisin tehdä loman aikana?
Copilot
Loman aikana on monia hauskoja aktiviteetteja! Tässä muutamia ideoita:
Rantaelämää: Rentoudu rannalla, nauti auringosta ja kuuntele aaltojen ääntä
Vaellus: Käy vaelluksella ja tutustu luontoon
Eläintarha: Vieraile paikallisessa eläintarhassa tai luonnonsuojelualueella
Kulttuurikokemukset: Tutustu paikallisiin nähtävyyksiin, museoihin ja teattereihin
Luovuus: Kokeile valokuvausta, maalausta tai piirtämistä
Aina vaan paranee, näihin ei tarvita työstä saatua lomaa eikä aina edes rahaa. Ovat siis meille kaikille saavutettavia tapoja lisätä hyvinvointiamme. Toki suosittelen rantaelämään ja auringosta nauttimiseen sopivia suojakertoimia ja taukoja, jotta emme polta ihoamme tai saa auringonpistosta. Mutta mikäs sen ihanampaa kuin laittaa silmät kiinni ja kuunnella aaltojen loisketta ja siemailla omasta pullosta suomalaista laadukasta hanavettä.
Vaellella voi missä vain. Oletko koskaan käynyt kävelemässä siten, että vaihdat tai käännyt aina kadulla auringon puolelle? Minä olen ja olikin mielenkiintoinen kävelylenkki, suosittelen. Tai tutkinut rauhassa lasten kanssa ojanpohjia ja antanut heidän (turvallisuus muistaen) johtaa retkeä. Liikkumisen ei tarvitse aina olla niin vakavaa, lomalla voi kokeilla erilaisia tapoja ja reittejä lisätä kallisarvoisia askeleita päiväänsä.
Lähes jokaisesta pienestäkin kunnasta löytyy museoita tai kulttuurimaisemia. Usein oman asuinseudun nähtävyydet jää käymättä. Ja toki kaikenlainen luova toiminta onnistuu kotonakin, jolloin sää ja välimatkat eivät haittaa tekemistä.
Kyllähän näistä jo muutamaksi päiväksi tekemistä löytää. Tulee askelia ja ehkä hyvät retkieväät muistuttavat ruokailemaan säännöllisemmin. Nukuttaakin paremmin ja mieli lepää.
Kovin kesäisiä ehdotuksia tekoäly tosin antoi loman vietolle ja koska osa meistä tekee kesällä pitkää työpäivää, kysyin myös:
Sinä
voiko lomaa pitää myös talvella
Copilot
Kyllä, lomaa voi ehdottomasti pitää myös talvella! Talvella Suomi tarjoaa monia ainutlaatuisia aktiviteetteja ja kauniita maisemia. Voit kokeilla esimerkiksi:
Huskyajelua: Koe huskyjen vetämä kelkkaretki lumisissa maisemissa
Saunomista: Nauti perinteisestä suomalaisesta saunasta
Jääkalastusta: Kokeile ongintaa jäällä
Lumikenkäilyä: Tutki lumista luontoa lumikenkien avulla
Jäähotellissa yöpymistä: Kokeile yöpyä jäähotellissa, lumihotellissa tai iglussa
Revontulien metsästystä: Yritä bongata upeita revontulia
Näyttää tekoälyllä olevan hieman ”turistimainen” näkemys suomalaisesta talvilomailusta, mutta pienellä mielikuvituksella nämäkin ohjeet saa toimimaan. Ei siis hätää, jos kesä on työntäyteinen, lomailla voi myös talvella ihan yhtä hyvin.
Kysyin vielä kaikkitietävältä tekoälyltä, että:
Sinä
Onko loma mielestäsi tärkeää?
Copilot
Loma on monille tärkeä ajanjakso. Se tarjoaa mahdollisuuden levätä, rentoutua ja irrottautua arjen kiireistä. Loman aikana voi myös kokea uusia asioita, viettää aikaa läheisten kanssa ja inspiroitua. Jokaiselle loma voi merkitä eri asioita, mutta sen tarkoitus on yleensä positiivinen – antaa tilaa hyvinvoinnille ja nautinnolle.
Ja niinhän se on, että loma on tärkeää aikaa. Taisin saada vahvistuksen sillekin, että loma voisi olla keino lisätä hyvinvointia. Anna sinäkin tilaa hyvinvoinnille ja nautinnolle, oli lomasi milloin vain. Ehkäpä loman aikana ehdit ottaa rutiiniksi jonkin sinulle hyvää tekevän asian, joka kannattelee sitten lomien välissäkin
Kuva Pixabay, hakusanalla loma
Kaunista ja omannäköistä kesää toivotellen,
hyvinvointikoordinaattori Marika
HYTE- ja osallisuuspalveluyksiköstä
Sisältöjulkaisija
Blogit
-
Pohjois-Savossa liikutetaan ihmisiä ihan hyvin7.11.2024 BlogiPohjois-Savossa liikutetaan ihmisiä ihan hyvin7.11.2024 Blogi7.11.2024 Blogi
Pohjois-Savossa liikutetaan ihmisiä ihan hyvin
Julkaistut 7.11.2024
TEAviisari kokoaa tietoja, jotka kuvaavat kuntien ja hyvinvointialueen toimintaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tietojen avulla tuetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työn johtamista, suunnittelua ja arviointia. Tulokset ilmoitetaan pisteinä 0–100. Mitä enemmän pisteitä, sitä paremmin asia on toteutunut.
Vuoden 2024 kuntien liikunnan edistämisen tulokset julkaistiin pari viikkoa sitten. TEAviisarin mukaan Pohjois-Savon liikunnan kokonaisuus toteutuu oikein hyvin. Liikunnan pisteet keskimäärin Suomessa ovat 69 ja Pohjois-Savossa 77. Pohjois-Savon pisteet ovat hieman laskeneet edellisestä vuoden 2022 mittaustuloksesta (82/100), mutta alueemme kunnat ovat silti keskimäärin muuta Suomea paremmin onnistuneet esimerkiksi yhteistyössä eri toimijoiden kanssa useilla eri tavoilla edistämään liikunnan palveluja. Tästä siis hatunnosto ja kiitos kuntien toimijoille ja heidän kanssaan yhteistyötä tekeville.
Meidän asukkaiden mahdollisuuksia liikunnalliseen elämäntapaan voidaan tukea eri tavoin. Tuskin aina edes huomaamme, että millä kaikilla keinoilla kotikuntamme on auttanut meitä liikkumaan. TEAviisari nostaakin esiin niitä ehkä meille huomaamattomiakin, mutta tärkeitä toimia, jotka tukevat arjessa liikkumista. Tässä alla koottuna helmet ja kehitettävät asiat ja niiden perässä suluissa TEAviisarin pisteet. Lisää tuloksia voi tarkastella vaikkapa oman kunnan osalta tämän linkin kautta: Tulokset - TEAviisari - Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä
Kuva: TEAviisari
Mikä Pohjois-Savon kunnissa siis erityisen hyvin toimii?
- Meillä kunnat järjestävät seurojen, yhdistysten ja kuntien yhteisiä tilaisuuksia keskustella ja kehittää toimintaa, näitä ovat esimerkiksi erilaiset liikuntafoorumit (99/100).
- Suurimmassa osassa kuntia on poikkihallinnollinen työryhmä, jossa käsitellään liikunnan edistämistä (97/100) ja kunnissa on liikuntasuunnitelma, liikunnan kehittämisohjelma tai liikkumisohjelma (94/100)
- Talous- ja toimintasuunnitelmissa on huomioitu erityisen hyvin lasten liikkuminen varhaiskasvatuksessa (95/100)
- Kunnissa liikunnasta vastaava viranhaltija osallistuu maankäytön suunnittelun prosessiin säännöllisesti (93/100).
- Kunnat seuraavat hyvin vuorovarauspohjaisten liikuntapaikkojen käyttöä (99/100) ja liikuntapaikkojen käyttö nostetaan esiin hyvinvointikertomuksessa ja luottamushenkilöille esittelyissä (98/100)
- Kunnat ovat järjestäneet liikkumisryhmiä omana toimintana tai yhteistyössä liikunta- ja urheiluseuratoiminnan ulkopuolisille lapsille ja nuorille (100/100) ja ikääntyneille, joilla on toimintakyvyn rajoitteita (98/100)
Mitä voisi vielä kehittää?
- Työn tukena voisi käyttää liikunta- ja liikkumisvaikutusten arvioinnin tarkistuslistaa (46/100) ja kansallista luonnon virkistyskäytön strategiaa 2030 (34/100)
- Mahdollistaa liikuntatilojen käyttövuorojen jakamista toiseen kuntaan rekisteröidylle yhdistykselle samoilla ehdoilla kuin paikallisille yhdistyksille (esim. 50% vuoron käyttäjistä on paikallisia) (24/100)
- Vuorovarauspohjaisten liikuntapaikkojen sukupuolista seurantaa (20/100)
- Kuntien pallokenttien määrää (25/100)
Vuosien 2022-2024 välillä tapahtuneet suurimmat muutokset suuntaan tai toiseen:
Heikentynyt tulos:
- Luontoliikunnan edistäminen 92 -> 69
- Työikäisten liikunta-aktiivisuuden esittely johtoryhmälle 73 -> 60
- Liikkumisryhmien järjestäminen opiskelun ulkopuolella oleville nuorille 84 -> 69
Parantunut tulos:
- Maahanmuuttajien liikunnan edistäminen talous- ja toimintasuunnitelmissa 2 -> 57
- Seuratoimintaan osallistuvien lasten osuuden raportointi vuosittain 28 -> 77
- Liikuntapaikkojen henkilöstön ohjeistus energian-, veden- ja materiaalikulutuksen sekä jätteenmuodostuksen ja haitallisten päästöjen vähentämiseksi 56 -> 85
Nämä yksittäiset asiat jokainen omalla tavallaan varmistavat liikunnallisen elämäntavan mahdollisuutta meille asukkaille, mutta toki kokonaisuus ratkaisee ja yhtä yksityiskohtaa ei kannata jäädä tuijottamaan. Pohjois-Savossa on ns. punaisia tuloksia hyvin vähän, suurin osa tehtävälistasta on pääsääntöisesti kohtuullisesti huomioitu. Myös me asukkaat voimme auttaa kotikuntaamme liikunnallisen elämäntavan edistämisessä esimerkiksi osallistumalla liikuntapalveluihin itse, hyödyntämällä kotikunnan tarjoamia liikkumismahdollisuuksia ja osallistumalla seura-, yhdistys- ja järjestötoimintaan ja sitä kautta tekemällä yhteistyötä kunnan kanssa.
Oman kokemuksesi jokapäiväisestä hyvinvoinnistasi voit kertoa myös kokemuksellisen hyvinvointikyselyn kautta. Vastaamaan pääset tästä linkistä: https://q.surveypal.com/kokemuksellinenhyvinvointikysely2024
Pohjois-Savon kuntien sinnikästä työtä kiitellen ja oman kotikunnan liikuntapalvelujen hyödyntäjä,
hyvinvointikoordinaattori Marika Lätti
Pohjois-Savon hyvinvointialue/ HYTE- ja osallisuuspalveluyksikkö
Lähde: Etusivu - TEAviisari - Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmä
-
“Onko tää joku projekti?”8.10.2024 Blogi“Onko tää joku projekti?”8.10.2024 Blogi8.10.2024 Blogi
“Onko tää joku projekti?”
Julkaistut 8.10.2024
Sanalla “projekti” on usein ikävä kaiku. Mihin projekteja tarvitaan?
Kohtaamme monia haasteita, jotka kuormittavat sote-palveluita jo nyt, mutta nähtävissä on myös haasteiden mahdollinen lisääntyminen tulevaisuudessa. Tässä muutama esimerkki: väestön ikääntyminen, työkyvyn ja jaksamisen ongelmat, tuki- ja liikuntaelinten ongelmat, liian vähäinen liikunta, mielenterveyden haasteet, yksinäisyys. Näihin haasteisiin meidän on tartuttava; ennaltaehkäisyn keinoin voimme vaikuttaa tulevaisuuden terveyshaasteiden kertymiseen – tai mieluummin kertymättömyyteen. Jos emme ole ratkaisseet näitä haasteita tämänhetkisillä toimilla, eikö meidän tulisi pyrkiä tekemään jotain toisin? ”Hulluus on sitä, että toistaa yhä uudelleen samaa mutta odottaa silti eri tulosta.” (Albert Einstein)
Projektirahoituksen turvin voimme suunnata katsetta kohti tulevaa, kun kollegamme kentällä ratkovat tämän hetken pulmia. Otamme käyttöön digitaalisia ratkaisuja ja kehitämme sekä testaamme toimintamalleja, ammattilaisia osallistaen, helpottaaksemme ammattilaisten arkea tulevaisuudessa. Ilman yhteistyötä kehittämistyöstä puuttuisi keskeinen osa – sen varmistaminen, että kehittämistyön tulokset ovat siirrettävissä käytännön työhön ja juurtuvat osaksi toimintaa.
Toisaalta arjen työn kiireen keskellä kehittämistyölle on niukalti aikaa. Kun aikaa kehittämiselle on, mahdollistuvat ilmiöiden laajempi tarkastelu, benchmarking, kokeilu ja erehtyminen sekä käytännöistä ja toimintamalleista sopiminen laajemmin. Myös digiratkaisujen käyttöönoton prosessi vaatii oman aikansa ja työpanoksensa, mitä arjen työstä ei välttämättä ole helppoa irrottaa.
Arjen ilo ja tuki –projektissa olemme osa hyvinvointialueen hyte- ja osallisuuspalveluyksikköä. Suunnittelemme yhdessä kehittämistyötämme eteenpäin siten, että työmme jää elämään osana yksikön toimintaa projektin päättymisen jälkeen: kehitystyömme on joko sellaisenaan hyödynnettävissä tai sen ylläpidolle on tehty suunnitelma. Esimerkiksi hyte-ohjauksen ja –neuvonnan mallien osalta varmistamme hyvinvointialueen ammattilaisten hyte-osaamisen viemällä koulutuskokonaisuutta hva:n koulutusjärjestelmiin. Digiratkaisun osalta varmistamme pääkäyttäjät hyvinvointialueella ja tuemme vastuun siirtymisessä. Järjestöjen ja kuntien kanssa teemme työtä hyvinvointia ja terveyttä edistävän toiminnan näkyväksi tekemisessä nyt ja tulevaisuudessa.
Projektilla on myös alku ja loppu – tulokset on saavutettava määrätyssä ajassa ja ne on raportoitava. Onneksi voimme myös tehdä töitä varmistaen, että tuloksia saavutetaan myös osana jatkuvaa toimintaa projektin päättymisen jälkeen!
Blogin kirjoittanut Lilli Martikainen, projektipäällikkö, Arjen ilo ja tuki -projektista