Hyte-työ banneri
مسار التنقل
ناشر الأصول
Liikkuva aikuinen -ohjelman yhtenä tavoitteena on, että poikkihallinnollista ja yhdenmukaista liikuntaneuvontaa on saatavilla jokaisessa Suomen kunnassa, ja että jokainen saa tukea liikunnallisen elämäntavan löytämiseksi. Heidän vuosittain toteuttamansa Työikäisten liikuntaneuvonnan tila -selvitys kuvaa liikuntaneuvonnan nykytilaa ja kehitystä Suomessa.
Liikuntaneuvontaa tarjoaa nykyisin noin 60% manner-Suomen kunnista, määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Tässä selvityksessä todetaan myös, että lisätukea tarvitaan liikuntaneuvonnan toteuttamiseen mm. Pohjois-Savossa. Pohjois-Savossa liikuntaneuvontaa oli vuonna 2022 n. 20% kunnista. Mutta ei anneta sen lannistaa, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Meillä on jo Pohjois-Savossakin hyviä kokemuksia ja osaamista liikuntaneuvonnasta. Ja mikä parasta, hyvinvointialueella, kunnilla ja eri toimijoilla on voimakas tahtotila liikuntaneuvonnan lisäämiseen.
No mitäs se liikuntaneuvonta on?
”Liikuntaneuvonta on yksilöön kohdistuvaa, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ammattilaisen antamaa ohjausta liikunnalliseen elämäntapaan. Liikuntaneuvonta on prosessi, jonka tavoitteena on terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta liian vähän liikkuvien ihmisten saaminen aktiivisen arjen ja liikunnan pariin. Liikuntaneuvonnassa asiakasta tuetaan tunnistamaan omat vahvuutensa ja mahdollisuutensa sekä liikkumisen mieltymykset ja merkitykset, asettamaan realistiset tavoitteet liikunnan lisäämiseksi. Liikuntaneuvonta toteutuu poikkihallinnollisena yhteistyönä saumattomassa palveluketjussa.” Näin asiaa kuvaa Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan (TEHYLI) -ohjausryhmä 2017.
Liikuntaneuvontaan on myös valtakunnalliset suositukset, jotka auttavat työn toteuttamisessa, yhteistyössä ja arvioinnissa. Laadukas ja vaikuttava liikuntaneuvonta vaatii monialaista yhteistyötä. Itse liikuntaneuvontaan kuuluu eri vaiheita, mm. lähtökartoitus ja neuvonnan seuranta ja arviointi. Ja toki koko liikuntaneuvonnan prosessia ja vaikutusta arvioidaan myös yleisemmällä tasolla yhdessä toimijoiden kanssa.
Liikuntaneuvonta on aina yksilöllistä ja siitä olisi hyvä jäädä itsensä näköinen liikunnallinen elämäntapa. Mitään valmista kaikille sopivaa mallia ei siis olla ”tuputtamassa” vaan jokainen meistä liikkukoon tavallaan. Ja kuten sanottua, liikunnallisen elämäntavan voi aloittaa vähentämällä paikallaanoloa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 10 §:n mukaan hyvinvointialueen on mm. huolehdittava palveluketjujen (palvelupolkujen) määrittelemisestä yhdessä kuntien ja eri toimijoiden kanssa. Hyvinvointialue onkin kutsunut koolle monialaisen verkoston liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi. Tuossa verkostossa aloitamme työskentelyn liikuntaneuvonnan palvelupolkujen kehittämiseksi alueellamme. Työryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran kesäkuussa, mutta sen voi jo tässä vaiheessa sanoa, että koolla tulee olemaan asialle omistautunut ja innokas porukka.
Liikuntaneuvonta on iso kokonaisuus, joten heti emme ole valmiita. Mutta voimme jokainen huolehtia hyvinvoinnistamme jo oma-aloitteisestikin ihan vain liikkumalla itsellemme mieluisella tavalla ja oman kunnon mukaan.
Kuva: Työikäisten liikuntaneuvonnan tila 2022.
Blogin kirjoitti:
hyvinvointikoordinaattori Marika Lätti
Itsestä huolehtimisen ja terveellisten elintapojen edistäminen
HYTE- ja osallisuus palvelualue, Pohjois-Savon hyvinvointialue